|
HUOM! PÄIVÄHOITOMAHDOLLISUUTTA EI TOISTAISEKSI OLE.
Päivähoidossa koirasi saa mielekästä tekemistä sekä ihmis- ja koiraseuraa pitkän yksinolon sijaan. Päivähoidossa on kaksi puolta, pienille ja isoille koirille omansa. Vakipaikkoja pienille koirille on 5 ja isoille koirille 4. Kysy myös satunnaisia päivähoitopaikkoja. Koiran tulee olla sosiaalinen muita koiria kohtaan ja sillä tulee olla voimassa olevat rokotukset. Juoksuaikana emme voi ottaa narttukoiria hoitoon.
Päiväohjelma: Päiväkoti avaa ovensa aamulla seitsemältä. Aamun koirat saavat temmeltää muiden päivähoidossa olevien koirien kanssa hoitajan valvonnassa ja yhdeltätoista ne pääsevät pareittain hihnalenkille lähimetsään. Lenkkeilyn jälkeen koirat saavat halutessaan levätä. Loppupäivä koostuukin seurustelusta, leikistä ja aktivoinnista yhdessä toisten korien ja hoitajan kanssa. Kolmelta koirat pääsevät ulos toisen kerran. Päiväkoti sulkee ovensa viideltä. Jos sinulla on pentukoira, otamme sen tarpeet huomioon ja ajoitamme ulkoiluhetket pennulle sopivaksi. Samalla annamme pennuille sisäsiisteysopetusta. Jokainen koira pääsee päivän aikana ulos tarpeilleen myös useammin, jos sillä on hätä. Jos haluat koirasi ruokailevan päivähoidon aikana, muista ottaa omat ruuat mukaan.
|